Tie hyväksi esiintyjäksi

Esiintyjän tärkein voimavara on valmistautuminen. Esitystä valmistellessa on tärkeää ottaa huomioon, mitä kohdeyleisö tarvitsee ja haluaa kuulla, eikä vaan sitä, mistä itse haluaa puhua. Kiinnostavalla aloituksella kiinnittää yleisön huomion ja mielenkiinnon.

Jatka lukemista

Yksityisyrittämisen haasteet

Monella suomalaisella käy mielessä työuran uuvuttamana, että olisi niin mukavaa olla oman itsensä herra sen sijaan, että raataa aina jonkun toisen kukkaroon. No, toisaalta tosiasiahan se on, mutta on silti hyvä tutustua yksityisyrittämisen todelliseen maailmaan ennen kuin sille tielle lähtee.

Jatka lukemista

Ekonomistin ura

Rahoitukseen, laskentatoimeen ja talouden tutkimiseen keskittyvä ekonomistin ura kiinnostaa tämän päivän nuoria kovasti. Miksipä näin ei olisi, kun ura tarjoaa hyvät tulevaisuuden näkymät sekä mahdollisuuden työskennellä ulkomailla – ekonomisti ammattina on myös globaaleilla markkinoilla kovassa nousussa.

Jatka lukemista